6/30/2013

Marmoria, pinoa, maljakkoa ja verhomietteitä.







Jatketaan nyt yhtä tönköillä otsikoilla kuin muutamat aiemmatkin. Kävin tänään viemässä kirppikselle tavaraa ja samalla kiertelin pöydät läpi. Muutaman lastenvaatteen lisäksi löysin marmorisen (juusto)tarjottimen (3€) ja söpön sinisen maljakon (1€). Nämä kuvat olisi niin vaatinut sen yhden neilikan maljakkoon, mutta sitä ei valitettavasti olllut tähän hätään ;) Marmorista tarjotinta on tarkoitus käyttää lähinnä alustana, mutta pyörivänä se on myös hyvä alkuperäiseen tarkoitukseensa eli juustojen tarjoiluun. Sininen pino-kynttilänjalka on aiempi ostos Iittala-outletista.

Thihi, me saatiin myös voro kiinni kirppiksellä ja saatiin siitä hyvästä sinne 100€ lahjakortti ja 1 viikko ilmaista pöytävuokraa. Lahjakortti siis koskee vain kirppiksen omia pöytiä, kun heillä on uutta tavaraa myynnissä mm. lasten leluja, -vaatteita ja keittiövälineitä. 

Minua houkuttelisi ostaa värikäs siis sininen verho keittiön nurkkaan! Eli vain yksi reunaan. Esimerkiksi Ikean Kajsamia verho sinisenä.

Aiemmin mietin että ostan musta-valkoisen kapan keittiöön, mutta en vielä kerennyt päättämään millaisen, vaaka- vai pystyraitaa vai Marimekon räsymatto kuosia. Nyt siis listalle päästi myös Ikean sini-valko raidallinen kangas. Nyt päällimäiset vaihtoehdot ovat räsymatto kankaasta kappa tai pitkä verho Kajsamia- kangasta.






6 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia. Kaikki kankaatkin näyttävät hyviltä. En osaa auttaa siinä.:) Sininen olis kyllä raikas. Hienon työn teitte, kun nappasitte varkaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me muuten ehkä oltaisi varasta napattu, mutta se otti meidän pöydästä yhden osan jolloin yksi laite ei olisi toiminut ollenkaan :) Totta, kaikki verhot on kivoja, räsymatto olisi varmasti pitkäikäisin :)

      Poista
  2. Onnittelut voron nappaamisesta. Päivän hyvä työ :)
    Mä niin rakastan tota räsymatto-kuosia, et oon vähän jäävi tähän sanomaan mitään. Mulla on laatikossa räsymattoa odottamassa saumuriinpääsyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. räsymatto on kyllä nätti ja se varmasti tulisi useamman kerran ikkunaan, toisinkuin sininen voi olla hetken hurmaa :D

      Poista
  3. http://kotiovella.blogspot.fi/2013/07/kiita-kehu-hehkuta.html

    Tunnustus :)

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.