7/03/2014

Terassin DIY-sohvanurkkaus

 
Toissapäivänä oli ihana lämmin päivä, tänään voidaan muistella sitä vain kuvista. Meillä takaterassi on ollut vailla sohvaa, loikoilupaikkaa ja lisäistumapaikkoja. 600 € sohvaryhmiä ei raskita ostaa ja rivitalon ruskeat seinät eivät ainakaan kannusta panostamaan kovin paljoa terassin sisustukseen. Tosin niin kuin tulemme huomaamaan, pienikin panostus tekee tästäkin tilasta viihtyisämmän!
 
Teimme ilmaisen loikoilupaikan, näistä nykyään sisustuksessa ja terasseilla tutuksi tulleista eurolavoista. Sohvaan käytettiin 10 lavaa joista yksi sahattiin nojaksi lyhyeen päätyyn ja ruuvattiin kiinni. Pöytänä toimii kaksi lavaa. Varastosta kaivettu hylly on kukka- ja koristehyllynä. Patja löytyi varastosta ja pehmusteena on vanha päiväpeitto. Selkänojaksi, koristeeksi, ja mukavaan loikoiluun kaivettiin sisustustyynyt kaappien kätköistä. Ne tyynyt, jotka ei haittaa vaikka vähän haalistuvat. Lisäksi kynttiläkipot, lyhdyt ja muut koristeet olivat vanhoja.
 
Aluksi suunnitelmissa oli maalata lavat valkoiseksi ja päällystää patja mustalla kankaalla, ja tietysti hankkia tyynyt musta-valkoisen yhtenäisen linjan mukaan. Mutta tämä sohvan testiversio tuntuikin sen verran rennolta, raikkaalta ja rustiikkiselta kaikkien kesäkukkien keskellä, että lavat jätettiin vielä maalaamatta.









Sohvalle paistaa illan viimeiset auringonsäteet. Sieltä on hyvä seurata lasten leikkejä, ottaa aurinkoa, lukea kirjaa, virkata ja vain olla .





 




Terassin viihtyvyyttä voisi vielä parantaa taloon.com- kaupasta löytyvällä aurinkovarjolla. Juuri sellainen varjo mistä olen haaveillut; valkoinen joka aukeaa sivusta. Lisäksi ruokailuryhmän päivitys olisi tarpeen, siihen soveltuisi parhaiten alumiinirunkoinen pöytä jossa puinen kansi.

Terassin laajennusta olemme hiukan suunnitelleet, ehkä ensi kesäksi ja täältä löytyisi myös siihen tarvikkeet! Terassissa voisi olla toisessa reunassa leveämpi kohta, johon saisi ruokailuryhmän aseteltua ja se aidattaisi vaakasuuntaisella kapearimaisella aidalla, värinä tietysti valkoinen, jos vain valkoinen väri sallitaan..

 

Mitä pidätte?


Tämä kirjoitus osallistuu nettirautakauppa www.taloon.com:in blogikilpailuun http://www.pihaniksit.fi kutsuttuna.


Pihaniksit sivulla on äänestys, jossa voit käydä äänestämässä suosikkiasi vaikka joka päivä! Voit voittaa 500 € piha- ja puutarhatarvikkeita! Eli käykäähän äänestämässä!




5 kommenttia:

  1. Anonyymi3/7/14 14:16

    Nämä lavatuunaukset ovat ihan parhaita. Itsekin tein yhden viime asunnossani :)).

    VastaaPoista
  2. Ihana! Mäkin niin kovasti haluaisin tuommoisen lavasohvan, mutta tila ei riitä, kun terassi on niin pieni....

    VastaaPoista
  3. Ei sitä aina tarvi tuhlata satasia, jotta saisi viihtyisän ympäristön! :) Tosi kivan näköistä.

    VastaaPoista
  4. Tulipa kodikas ja viihtyisä:) Löysin juuri kivaan blogiisi;)

    VastaaPoista
  5. Lavatuunaukset on kyllä niin kivoja ja jopa näyttää paremmalta kuin osa valmiista sohvaryhmistä. Tykkään!

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.