4/18/2014

Sieltä täältä pääsiäistä

Meillä aloitettiin loma taas siivouksella. Vaihdoin keittiön pöydän alla olevan maton ja olohuoneen maton paikkaa. Tosin keittiö tuntuu paljon raikkaammalta kun pöydän alla ei ole toistaiseksi vielä mattoa ollenkaan. Tekisi mieli pitää ilman mattoa, mutta tuoleja hiissataan sen verran lattia vasten, että mieluummin pilaisin yhden maton mitä uuden lattian. Minun siivoukset tuntuu aina laajenevan, ja illalla huomaan, että jossakin on puhdasta ja toisessa päässä asuntoa on jokin kaapin sisältö pudotettuna lattialle järjestelyä varten tai kalusteet siirretty melkein uusille paikoille. Viimeinen silaus vaan on jäänyt tekemättä.

 
Meillä ei paljoa pääsiäinen näy. Virpomisoksat, parit höyhenet, ja pienesti keltaista. Ja rairuoho tietysti (päiväkodissa lapset tehnyt). Siinäpä se. Huomenna pitää pääsiäispupun tulla käymään ja tuoda suklaamunia.
 
Jos innostutaan, maalaillaan oikeita munia. Se puhaltaminen tuntuu niin työläältä, meillä ainakin pienenä tehtiin reiät munien päihin ja puhallettiin sisus pois. Onko nykyään jokin järkevämpi tai helpompi tapa? Keitettyjä munia?



 



 
























 
 






































Nyt siis jatkamaan.
 
 
Mukavaa pääsiäistä!
 

17 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää. Värit tuovat pirteyttä ja pääsiäisen tuntua kuviin. :)
    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itsekin katsoin että ihan erilailla alkavat kuvat elämään kun niissä on vähän väriä! Tykkään kyllä! Kivaa pääsiäistä!

      Poista
  2. Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Juuri jostain luin, että munaan yksi isompi reikä, siitä pilli sisään ja lappeelleen pöydälle valuttamaan. En ole kyllä kokeillut, että toimivuudesta en osaa sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin työntää pillin mutta se oli nähtävästä liian paksu ja ei onnistunut. Puhalsin sitten lopulta nelja munaa. yksi meni rikki :D

      Poista
  4. Ei melläkään laiteta pääsiäiskoristeita, mutta toi siivous kuulostaa just samalta kuin meillä. Tänään aloin putsaamaan makkaria maalauksen jäljiltä ja lopulta pesin koko kämpän ikkunat, vaikka vihaan sitä hommaa yli kaiken. Projekti vähän lähti taas käsistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinpä, ihme homma kun ei voi keskittyä yhteen kohtaan vaan pitää vaellella muualle ja lopulta kaikkia ei saa kuitenkaan valmiiksi :)

      Poista
  5. Kauniit kuvat! :) Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kivaa pääsiäislomailua Jenna:)

      Poista
  6. Meillä ei ole ruokapöydän alla mattoa siksi, että siihen vähän väliä kaatuu/tippuu jotain ja olen ajatellut, että sen puhtaana pitäminen on hankalaa. Miten sinä saat maton pysymään siistinä ruokapöydän alla? Minä kyllä haluaisin siihen jotain, toisi kodikkuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin kivasti ropisee kun imuroi keittiön mattoa :D Mutta ei siihen vielä ole mitään älyttömän sotkevia kuten ketsuppia tippunut. joten vielä on pysynyt kohtuu puhtaana. Mutta kyllähän siihen jotain jälkiä tulee, mutta ehkä me kestetään vaan ne paremmin :)

      Poista
  7. Kivoja kuvia. Meilläkään ei ole ruoakapöydän alla mattoa, kun saatais se kuitenkin heti sotkettua. Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pelkäsin ensin että matto olisi kokoajan aivan sotkuinen, mutta pakko oli laittaa silloin sen parketin päälle että se vähä peittyisi, niin nyt ei osaa enää olla ilman! :) Voithan kokeilla ...

      Poista
  8. Ihanat kuvat! Ja tuota Hayn tuolia en voi liiaksi ihailla. Se on omalla hankintalistalla. Sitten joskus meilläkin! Ihanaa Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana! Meillä se on välillä olohuoneessa ja välillä keittiön pöydän päädyssä. Ja lasten toimesta myös välillä ruokapöydässä ns. oikealla paikalla, vaikka niitä vain yksi onkin! :) Suosittelen kyllä !

      Poista
  9. Ihania kuvia! Eksyin blogiisi ja täällähän on vaikka mitä kivaa ;)

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.