9/13/2012

Pieniä sisustusjuttuja

 
Kävin tänään Hemtexissä kuluttamassa aikaa ja sainkin sieltä monia inspiksiä oman kodin sisustukseen. Nyt onkin kiva päästä sisustamaan kunnolla pienillä jutuilla kotia, kun pääkohdat kalusteiden osalta on kunnossa.
 
 
 
Hemtexissä oli tee-se-itse-tyypeille brodeeraustyynypaketteja, joista yksi oli ylläoleva geisha tyyny. Aikas kiva. Myös muita DIY juttuja kaupasta löytyi ja lisäksi bambusukkapuikkoja, mitä en uskonut löytäväni kyseisestä kaupasta. Mukaan lähtikin muutamat puikot tulevia käsitöitä varten.
 
 
 
 
 
 
 




Vähän erilaisia sisustustyynyjä olisi ollut, mutta vielä sain nämä pidettyä kaupassa. Voi olla että käyn ostamassa tämän seuraavan tyynyn. 

 
 
 



 
Jonkinlaiset puiset kynttilänjalat olisivat kivat. Olisiko ehdotuksia joltain merkiltä?


Kuvat: Hemtex 
 
 
 
Ps. Nämä ovat sitten ihan
omia havaintojani,
ei suunniteltua mainontaa,
yhteistyötä tai mitään muutakaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.