9/29/2012
9/28/2012
Vihreyttä olkkariin
Löysin kauniin viherkasvin kodin1:stä ja vielä kivemman ruukun, joka vielä oli sopivan kokoinen kukkaan. Minulla on nimittäin paha tapa ostaa kukka, joka on ilman koristeruukkua vaikka kuinka kauan.
Vihreä kasvi on tosi raikkaan näköinen valkoisen kanssa, en oikein saanut sitä välittymään kuviin niin hyvin kuin olisin halunnut.
Kokonaisuudessaan en saa kuvattua bestå-hyllyä ollenkaan, sillä se on ikkunan edessä ja vastavaloon kuvista tulee aivan tummia.
Ps. Minäkin haluan NE sisustuspallovalosysteemit. Pääsin jo Stockmannille asti kerran, en ole käynyt kaupungilla varmaan puoleen vuoteen, kun meillä on lähempänäkin hyvät vaate ym. kaupat. Mutta en kerennyt löytää niitä, kun meni hermot vaunujen ja melkein-4-vee-"En jaksa kävellä"-kanssa. Koko parkkiaika meni oikeastaan vessassa tämän melkein 4-veen kanssa, kun kuulemma ei voinut mennä pöntölle kun se oli seinässä kiinni eikä lattiassa (!?). Huoh. Taas tuli todistettua, että kaupungille pitää mennä yksin.
9/25/2012
Auringonkukka-auringon kukka
Auringon kukka.
Tikapuita pitkin taivaaseen.
Tikapuita pitkin taivaaseen.
Ei kerennyt kukkia (ainakaan vielä), mutta kasvatti kuitenkin komian varren.
9/24/2012
Pihalla
Viikonloppuna,
Valmista!
Meillä nuhainen vauva on valvottanut viime yöt, mutta viikonloppuna piti päästä vähän pihalle puuhastelemaan, vaikka olisikin väsyttänyt.
Haravoitiin enimpiä lehtiä pois, leikattiin pensaita, suunniteltiin leikkimökin "remonttia".
Leikkimökki nimittäin odottaa pihalla ensi kesää ja pienimuotoista "modernisointia"; maalausta, uusia ikkunoita ja sisäpuoli kokonaan sisustusta, maalia, verhoja, kaikkea pientä ja suurta kivaa.
9/20/2012
Kaiku-tyyny
Sain valmiiksi neuletyynynpäällisen. Eihän siinä kauan mene kun ainaoikein-neuletta neuloo, kunhan vaan on sitä aikaa. Ei ole helppoo olla äitiyslomalla ja käydä koulua ja sitten vielä neuloa ja maalatakin ;) Lanka on Novitan Kaiku lanka, väri on syksyisen harmaa-ruskea-lila (greige-lilac) Taitaa olla värinä uusi suosikkini.
Viltti kaapista kaivettu kaupan tuotos |
Hauska sattuma, että H&M:llä on tosi samanlaisia neulostyynyjä, meille tuli kotiin vasta eilen kuvasto. Monessa muussakin kaupassa olen nähnyt vastaavia, mutta kaikissa omanlaisensa.
Viimeinen kuva:hm.com
Onko teillä jo kotona vastaavanlaisia tyynyjä?
9/19/2012
Syksyinen lyhty
Lievästi hankalaa puhelimella bloggaus mutta kokeillaan. Laitoin olkkariin syksyisen lyhdyn, paljon meillä ei sisustus vaihdukaan syksyn tullen, paitsi tekemäni neulesisustustyynyt on tarkoitus laittaa ja jos jaksaisi tehdä torkkupeitonkin!
Kodin ykkösestä löysin aiemmin yhden tyynyn, jossa on hauska tuo keskiosa, vähän erilainen.
Ps. Meidän seinät näyttää valokuvissa aivan keltaisilta, yöök. Vaikka ei ne aivan tuollaiset luonnossa ole, vaan enemmän niissä häiritsee se koostumus, sturktuuri voisi joku sanoa ;) eli mä luulen että tapetointiprojekti jatkuu jossain välissä myös olohuoneeseen.
Muovimattoko ruokailutilaan
Meillähän ei ole tällä hetkellä mattoa ruokapöydän alla. Se on ollut ihan tietoinen valinta, sillä mikä onkaan inhottavampaa kuin pyyhkiä matolta aamut illat puuroa lusikkakaupalla. Noh meidän vauveli alkaa syömään puuroa vasta vähän ajan päästä pöydän ääressä, ja pian nelivuotias on jo suht siisti syömäri, joten ehkä olisi hyvä aika hankkia matto. Ruokailutila nimittäin näyttää tosi karulta ja kolkolta ilman mattoa. Aika kultaa muistot, eihän sitä puuroa niin paljon lennellyt, eihän?
Ihan mitään pörrömattoa en kuitenkaan sinne viitsi laittaa, joten suuntasin katseeni Jotexin muovimattoihin. Mutta, isoin koko on vain 130*190cm, se luultavasti on liian pieni. Eikä pöydän alle voi tehdä mitään kahden maton virityksiä, vai voiko?
Jotexin (ja elloksen) matoista nimittäin löytyisi kohtuuhyviä värejä.
Olisiko missään muualla samantyyppisia muovimattoja tai onko muita ehdotuksia matoiksi. Muovimatto ei ole kaikista nätein materiaali, eli ehkä joku sisalmatto olisi hyvä?! (älä ehdota Pappelinan 500 euron mattoa, pliis :) )
9/18/2012
Hyllynsiirto
Siirsin eteisestä maalaamisen tieltä String-hyllyn olkkariin. Nyt se pääsee paremmin oikeuksiinsa, eteisessä siihen tuli laitettua ties mitä avaimista, kuitteihin ja pompuloihin. Vielä en ole tyytyväinen siihen, mitä hyllyillä on, kun piti vähän vängällä keksiä hyllyihin täytettä. Eli koristeet aika varmasti tulevat vaihtumaan mieleisimmiksi vähitellen.
![]() |
Mikäs väripilkku se siellä makoilee |
Hylly laitettiin tarkoituksella reunaan, että se ei ole aivan tv:n yläpuolella ja viereen jäi siten taulun kokoinen paikka. Taulu vaan pitäisi aika tarkkaan harkita, koska Tuuli-taulu on sen verran hallitseva, ettei tulisi sotkuisen näköinen. Voi olla että vien joskus Tuulin makuuhuoneeseen hallitsemaan.
Mitäs pidätte?
Minä tykkään. Nyt on sellainen sisustusvaihe meneillään, että pitäisi olla pelkistettyä, mutta silti jotain katseltavaa.
Minä tykkään. Nyt on sellainen sisustusvaihe meneillään, että pitäisi olla pelkistettyä, mutta silti jotain katseltavaa.
Tunnisteet:
Olohuone,
Oma koti,
Oma Olohuone,
Piensisustus
9/17/2012
Vierashuoneen maalaus
Hitaasti edistyy tämä minun maalausurakkani, mutta edistyy kuitenkin. Vierashuoneen värillinen seinä on ollut valmis jo jonkin aikaa, mutta muut seinät pitäisi vielä maalata valkoiseksi. Ylälistat vaihdettiin myös ja tuli kyllä tosi erinäköinen. Pitää ottaa myöhemmin niistä kuvia.
Lisäksi kattolampun rasian johdot vietiin seinän sisään osittain. Katon valorasiasta johto lähti seinässä ylhäällä olevaan pistorasiaan, ja oli tosi omituisen ja vanhanaikaisen näköinen viritys.
Lisäksi kattolampun rasian johdot vietiin seinän sisään osittain. Katon valorasiasta johto lähti seinässä ylhäällä olevaan pistorasiaan, ja oli tosi omituisen ja vanhanaikaisen näköinen viritys.
Seinälle olisi tarkoitus laittaa lisää kehyksiä ja niihin ehkäpäs omia musta-valkoisia valokuvia |
Seinä on tässä ihan erivärinen eli on erivaloissa paljon harmahtavampi. |
Mielestäni seinän väri oli tosi onnistunut, erityisesti makuuhuoneeseen sopiva väri, sillä väri taittaa tässä huoneessa pikkuiseen lilahtavaan. Väri on siis jotain harmahtavn, beigehtävän ja lilan välimaastoa. Voisiko tätä sanoaa sitten greigeksi pienellä vivahteella punaista. Montaa maalisävyä kokeiltiinkin ja suurinosa oli liian tummia tai liian sinertäviä, vaikka aivan puhtaan harmaita pitikin olla. Eli tosissaan kannattaa kokeilla värisävyä sinne, mihin sitä aikoo laittaa.
ps. Tämä on siis se seinä, joss oli ennen vihreä neliö.
9/13/2012
Pieniä sisustusjuttuja
Kävin tänään Hemtexissä kuluttamassa aikaa ja sainkin sieltä monia inspiksiä oman kodin sisustukseen. Nyt onkin kiva päästä sisustamaan kunnolla pienillä jutuilla kotia, kun pääkohdat kalusteiden osalta on kunnossa.
Hemtexissä oli tee-se-itse-tyypeille brodeeraustyynypaketteja, joista yksi oli ylläoleva geisha tyyny. Aikas kiva. Myös muita DIY juttuja kaupasta löytyi ja lisäksi bambusukkapuikkoja, mitä en uskonut löytäväni kyseisestä kaupasta. Mukaan lähtikin muutamat puikot tulevia käsitöitä varten.
Vähän erilaisia sisustustyynyjä olisi ollut, mutta vielä sain nämä pidettyä kaupassa. Voi olla että käyn ostamassa tämän seuraavan tyynyn.
Jonkinlaiset puiset kynttilänjalat olisivat kivat. Olisiko ehdotuksia joltain merkiltä?
Kuvat: Hemtex
Ps. Nämä ovat sitten ihan
omia havaintojani,
ei suunniteltua mainontaa,
yhteistyötä tai mitään muutakaan ;)
9/12/2012
Kotiin kutoen
Iltojen viiletessä tekee mieli saada kotiinkin pehmoisia ja lämpimiä tyynyjä ja vilttejä. Ajattelin itse neuloa koristetyynynpäällisen olkkariin.
Jotain paksua lankaa, palmikkoa, harmaata, valkoista, mustaa, siksakkia, isoja nappeja...NAM.
Garnstuodion sivulta löytää helposti erilaisia neuleohjeita. Ja esimerkiksi paidan ohjeen mallikertaahan voi hyvin käyttää myös sisustustyynyn tai viltin tekoon.
Pitääkin pian käydä katsomassa kauppojen lankatilanne, niin pääsee pian työntouhuun.
Kuvat: novita.fi, garnstudio.com
Muuto Crushed bowl
Valitettavan huonoilla kuvilla esittelen teille uuden Muuton Crushed kulhon. Se pääsee nyt ekana pelkäksi koristeeksi.
9/11/2012
Ideoita lastenhuoneeseen
Niinkuin aiemmin kerroinkin eteisestä siirryn lastenhuoneeseen maalaamaan/tapetoimaan. Nyt on vähän aikaa katkolla maalaus, sillä en saa millään eteisen seinää tasaiseksi, joten en pääse sitä maalaamaan kokonaan. Pitää saada joltain kokeneemmalta vähän apuja.
Luulen että unohdan sen värikkään skandinaavisen lastenhuoneen, ja meille tulee ainakin vaaleanpunaista,valkoista. Harmaakin sopisi joukkoon. Näin vasta niin ihanan vaaleanpuna-tummanharmaan tytön huoneen että en ehkä saa sitä pois mielestäni.
Lastenhuoneeseen olisi kuitenkin suunnitteilla jotakin tällaista. (paitsi nukkumatti-valaisinta en vielä piitkään aikaan raski toteuttaa prioriteetti listalta)
Luulen että unohdan sen värikkään skandinaavisen lastenhuoneen, ja meille tulee ainakin vaaleanpunaista,valkoista. Harmaakin sopisi joukkoon. Näin vasta niin ihanan vaaleanpuna-tummanharmaan tytön huoneen että en ehkä saa sitä pois mielestäni.
Lastenhuoneeseen olisi kuitenkin suunnitteilla jotakin tällaista. (paitsi nukkumatti-valaisinta en vielä piitkään aikaan raski toteuttaa prioriteetti listalta)
Kuvat: Room21.fi, ikea.com, cocoette.fi, designeeroaarnio.com
9/10/2012
Lastenhuoneessa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)