3/23/2015

Sohvapöytä itse tehtynä

Heipsan,
 
Meillä on vihdoin sohvapöytä. Jo blogin alkuaikoina mietin, millainen sohvapöytä olisi kiva. Vuosien aikana monet pöydät ovat olleet suosikkeina, eniten kuitenkin Normann Copenhagenin tablo. Joulun aikaan etsiskelin taas pöytiä ja ihastuin Vitran LTR Occasional-pöytään, mutta harmikseni se onkin liian pieni sohvapöydäksi. Hayn tray pöydissä taas en välitä tarjotinosasta, mutta muuten neliön mallinen alkoi tuntumaan parhaimmalta vaihtoehdolta tuomaan vähän särmää.
 
 
Nyt meillä on itse tehty pöytä. Sama heppu joka on rempannut meillä ja tehnyt aiemmatkin pöydät, teki tämän ohjeideni mukaan. Joulun jälkeen utelin, osaisiko hän tehdä pöytää ja onnekseni hän innostui ideasta. Hintaa pöydälle tuli noin 15 €. Toisin sanoen minä annoin pöydän mitat ja mallin ja tuttu teki sen omalla tavallaan. Eli pöydän tekemiseen en osaa antaa ohjetta, muuta kuin että ensin pöytään on tehty kehikko neliön mallisesta putkesta ja pöytälevy on saatu upotettua hyvin kehikon sisään. Lopuksi pöytä on maalattu kokonaan. Musta väri oli hyvä valinta! Valitettavasti pöytälevy on kiinnitetty kehikkoon, joten joku dc-fix intoilija ei voi liimailla marmori-dc-fixiä levyn päälle myöhemmin.







Kyllä kannatti miettiä ja odottaa, sillä nyt saimme mieluisen ja edullisen pöydän.


15 kommenttia:

  1. Wau, kaunis pöytä ja uskomattoman edullinen :)

    VastaaPoista
  2. Tuohan oli ihan ilmainen ja sopii täydellisesti teidän olohuoneeseen!

    VastaaPoista
  3. Hieno pöytä ja sopii teille täydellisesti!

    VastaaPoista
  4. No kyllä on hinta kohdillaan! Waude, hieno! :)

    VastaaPoista
  5. Hieno on, kaunis ja yksinkertainen :)

    VastaaPoista
  6. Voihan valoisuus! Niin kaunis olkkari! Ja ihana hauveli siellä pönöttää:)

    VastaaPoista
  7. Tosi hieno sohvapöytä ja aivan ihana olohuone muutenkin. :)

    VastaaPoista
  8. Onpas upea pöytä ja sopii teille kyllä todella hyvin :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva pöytä ja edullisesti. On muuten aika lailla samanlainen kuin meillä, mutta meidän pöytä on isompi, matalampi ja lasikantinen. Hintakin oli melkein sama :)

    VastaaPoista
  10. Hitsit miten tyylikäs! Wau! Luulen,että päädymme myös teettämään pöydän jossakin olohuoneeseen. Se on puuttunut alusta alkaen meiltä kun sopivaa ei oikein ole löytynyt. Saa sitten juuri sellaisen kun haluaa ja sen kokoisena :)

    VastaaPoista
  11. Ihana pöytä! Diy-jutut on just parhaita :)

    VastaaPoista
  12. Meille tuli pöytä aikas samalla tavalla. Minäkään en välittänyt Hay tarjotin osasta ja halusin kuitenkin ilmavan oloisen ja edullisen pöydän! Meillä vaan valkoisena ja vaneri ja lasi kannella.

    VastaaPoista
  13. Mahtava !

    Ihana tehdä / teettää, että saa omanlaisensa. Kannatti taas täälläkin kertaa :)

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.