11/13/2014

Viime jouluna

 
Blogin parhaimpia puolia on se, että aina voi palata aikaisempiin jouluihin ja muihin kausiin ja juhliin. Muistella mitä meillä olikaan esillä viime jouluna.
 
Muistan, että pidin tosi paljon meidän viime joulun lookista, enkä millään olisi halunnut luopua siitä. Ainut mitä kaipailin, olivat joulunpunaiset kuusenpallot. Tänä jouluna mennään aika lailla samoilla linjoilla, mitä sitä hyvää muuttamaan.
 
Viikonloppuna ajattelin siirtää sohvan taas vaihteeksi ikkunoiden alle, siinä se on ollut muinakin jouluina ja kaivan esille jo kimalletyynytkin. Tähdet on jo ikkunoissa ollut pari päivää ja muutamat muut koristevalot pöytätasoilla.






Itse asiassa aika kivalle on näyttänyt musta seinä ja mustat tuolit ;)


 

Viime jouluna meillä on näköjään ollut vielä mosaiikkiparkettilattia! Miten tähän uuteen laminaattiin onkaan tottunut, vaikka siitä vanhasta valitettiin niin paljon.






Amaryllis tuntuu olevan nykyään se suosituin joulukukka, mutta minä olen kyllä hyasintti-ihmisiä. Amaryllis tulee vasta toisena.

Taljoja, tähtiä, havuja, hyasintteja, jouluvaloja, kynttilöitä, niistä tulee hyvä joulu. Jos meillä olisi kunnon ikkunalauta, hankkisin perinteisen kynttelikön. Jouluun kuuluu perinteet (ja tontut ikkunaan), eikä kaiken tarvitse olla sitä kuuminta hottia.



5 kommenttia:

  1. Ihanat jouluiset kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulujutut on kyllä ihania :) Kiva kun taas pääsee laittamaan :)

      Poista
  2. Kaunis joulu teillä!

    Mä olen taas myöhäinen ja yritän metsästää jostain tälle joululle paljettityynyt. Samoin noita ikkunakynttelikköjä olen miettinyt. Ne on niin ihanan perinteiset, mutta kun tykkään noista tähdistäkin niiiiiiiin paljon.. Nyt on iso dilemma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on näitä elämää suurempia asioita ;) tähdet vai kyntteliköt :D

      Poista
  3. Love the glitter pillows!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.