6/29/2014

Talohaaveita



Minä olen koko pienen elämäni haaveillut omakotitalosta. Joskus mietin, että se on ollut minun suurin tavoitteeni sitten isona; jollekin se on hyvä työpaikka, jollekin liuta lapsia. Minulle se on omakotitalo. Pienenä olen piirrellyt pohjapiirustuksia ja vähän isompana hankkinut talokirjoja ja etsinyt niistä suosikkejani. Erityisesti kesäisin haaveilu pahenee ja jokakesäinen "unelmieni talo"-vihko on jo ihan tuttu juttu. Sinne voi rustailla kivoja pohjapiirustuksia ja juttuja mitä haluaisi talossa olevan. Pienesti aina harmittaa, että en vaihtanut insinööriopintoja rakennuspuolelle, vaan olin toisella linjalla loppuun asti. Siitä olisi voinut olla vähän hyötyä sitten kun joskus rakentaa  rakennuttaa taloa.
 
Lopulta päädyinkin opiskelemaan pidemmän kaavan kautta ja vieläkin haaveillaan talosta. Aika hassua ajatella, että olisin voinut asua jo monta vuotta omakotitalossa. Tosin, ei tämä pidennetty nuoruuskaan niin kamalaa ole. Koska minähän olen nyt yhtä nuori kuin opiskelijakaverit. Eikö niin?
 
Totta puhuakseni, voi olla syksyllä kolkuttelevat kolmikymppiset jotka laittavat miettimään olenko kerennyt tehdä elämässäni mitään (koska ei ole edes sitä okt:tä //tämä on sitä sarkasmia). Välillä joku kuitenkin muistuttaa, että kaksi lasta, ja insinööri-melkein hammaslääkäri ei ole kolmikymppisenä huono juttu ollenkaan. Tosin insinöörin ruostuneilla taidoilla en taida enää tehdä mitään. Olipahan kuitenkin mukavat opiskelijavuodet. Eli jatkat haaveilua vielä pari vuotta.


 
 
 
 
 Mikä siinä omakotitalossa on niin hienoa?
 
-EOS.
En tiedä mikä se tärkein on, mutta ehkä se on vanha käsitys että omakotitalossa asuminen  on se juttu. Se, että olet voinut itse päättää talon pohjaa, materiaaleja, talon sijainnin, kaikki siis. Miten hienoa!
 
 
 



Minä haluaisin tietysti kivitalon. Eikö melkein kaikki haaveilijat halua? Me kaikki, joiden haaveet ovat niin kaukaisia, että ne ovat korkealentoisia ja eivät perustu mihinkään lakipykälään tai järkeen.


"Kannattaa huomioida että et voi rakentaa millaista taloa vaan asemakaava-alueelle... "- Tylsää pingottamista. Sitä ei tarvitse ottaa huomioon onneksi haaveillessa. Sitten tosipaikan tullen voi kaavat, pykälät ja lompakko pudottaa aika korkealta.





Kelpaisi minulle myös Walkoinen wannabe-kivitalo. Rapattu talo vai mikä se on?
Kaksikerroksinen talo on kaunis ulkoa ja tykkäisin että olohuone on auki ylös asti. Toisaalta pienten lasten kanssa kaksikerroksinen on vähän hankala ja alakerta näyttää pieneltä kun makuuhuoneita on yläkerrassa. Tosin meidän lapsethan on silloin jo pian murrosikäisiä :D






Tällä hetkellä pidän ensimmäisen kuvan katosta. Onko se pulpettikatto, kun se kallistuu vain yhteen suuntaan vain onko tällaisella vielä muukin nimi?

Kodinhoitohuone pitäisi olla erillään kylpyhuoneesta ja olohuone-keittiötila avaraa tilaa. Ehkä saunarakennus terassin kulmalla. En haluaisi pelkkää esittelypihaa parilla tuijalla, vaan piha voisi olla nykyaikainen mutta rehevä. Eli etupiha tuijineen ja takapihalla hallittu viidakko.

En haluaisi ihan perustaloa, liian ennalta-arvattavaa, sellaista mitä juuri nyt rakennetaan. Taloa, joita uudet asuinalueet ovat täynnä. Sillä toisaalta pidän esimerkiksi 70-luvun "hienoista" taloista, joissa on sitä jotain.

Ja kuulemma maalämpö pitäisi olla.

Jotain erikoista, mutta ei liian modernia virastotaloa, paremminkin niin ajatonta että muistuisi lapsuuden ysäritalot mieleen koivuisine yksityiskohtineen. Toisaalta kohtuullisen kokoisen, ei liian isoa. Ei jaksa siivota. Ei vaan, ympäristöinsinööri välillä myös miettii, kuinka turhaa on lämmittää ja ylipäätään rakentaa isoja taloja pienelle tavallisen kokoiselle perheelle. Yleensä se on varmasti ego joka tilaa tarvitsee.





Yhä edelleen mietin, miten lopullisia päätöksiä voi tehdä taloa rakentaessa. Vaikka tietää millaista haluaa, lopullinen määrittely on hankalaa.



Meidän tuleva talo ?



 
Kuvat: kastelli, dekotalo, jämerä-kivitalo, design-talo





Onko muita haaveilijoita vai onko haaveet jo toteutunut?





5 kommenttia:

  1. Meille rakennetaan juuri tuota ylimmän kuvan taloa. Talo on kolmas talo meillä, mutta kaksi ekaa on ostettu muilta. Ja kyllä tämä itse suunnittelu vaan on kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se talo onkin aivan ihana, tuo L-malli ja saunatilat, tykkään. Pitääpä vähän tarkemmin alkaa teidän raksajuttuja lukemaan :) Näistä kuvista tuo talo onkin edes vähän realistinen vaihtoehto :)

      Poista
  2. Täällä on yksi haaveilija, jonka pitäisi pikkuhiljaa alkaa jo realisoitumaan haaveissaan. Mahdollisesti kahden vuoden päästä olisi jo rakennuspuuhat käynnissä. Hyvin paljon samoja toiveita on talon suhteen itelläniki :).

    VastaaPoista
  3. Kyllä on. Olen jo yli 40 ja lapsetkin jo koulussa. Pikkuhiljaa hivuttamalla kohti sitä omaa taloa. Parasta on just suunnittelu.

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.