5/03/2014

Näistä pidän juuri nyt



Huh mitä hulinaa. Pihatalkoot, vähän töitä ja 2-vuotissynttäreitä samana päivänä. Vihdoin pääsin oikaisemaan jalat sohvalle ja lukemaan toisten blogeja pitkästä aikaa. Vielä pitäisi pinnistää muutama viikko koulua ja sen jälkeen kesälomalle!




Ikea, Artek, Tom Dixon, Normann Copenhagen





Eilen kävin ostamassa Bauhausista ison valkoisen ruukun terassille ja istutin siihen murattia ja pienen neilikan. Vielä pitäisi löytää sopiva sypressi tai tuija siihen. Lisäksi laitoin kukkapenkkiin sipuleita, liljoja, daaliaa, gladioluksia, kaikki vaaleanpunaisen eri sävyjä. Toivottavasti lähtevät kasvamaan, sillä en jaksanut esikasvattaa mitään sisällä, vaan laitoin kaikki sipulit suoraan maahan. Ihana olisi laittaa terassia ihan kunnolla, mutta koska talo on ruskea, tuntuu että kaikki ruukut ja kukat ja lyhdyt eivät pääse oikeuksiinsa, toisin kuin samat ruukut ja tavarat olisi upouuden talon vierellä.




Mielessä on pyörinyt monen monta inspiraatiota, joita mitään en ole päässyt tai voinut alkaa toteuttamaan. Olen pyörinyt enemmän instagrammissa mitä blogeissa juuri nyt, sillä olen löytänyt aivan huippuja yleensä norjalaisia sisustajia, joilla on tosi samanlainen tyyli mistä itse tykkään. Samoja tavaroita valmiiksi, ja samoja haavelistoja ja juttuja mitä itse haluaisin. Tosi siistiä! Kauan haaveissa olleet avohyllylaatikot pitäisi toteuttaa, osan haluaisin vanerista, osan ehkä mdf:stä.





Julistemania on villinnyt myös minut ja pari viikkoa on mennyt miettiessä mitkä julisteet haluan. Miten jotakin onkin niin hankala päättää? Viime kesänä olin varma, että haluan Playtypen GREY- julisteista jonkin, siinä olisi lasten alkukirjaimet, mutta nyt ne tuntuvat liian pelkistetyiltä. Nyt tuntuu, että haluan enemmän valokuvamaisemmat julisteet. Hankintaa on hidastanut myös se, että ison julisteen kehystäminen tai kehysten löytyminen tuntuu työläältä, onko vinkkiä. Löytyykö ikeasta tarpeeksi isoa, onko niissä lasi vai muovilevy päällä?

Jos jollakin on Andy Warholin juliste " I never read....", ja tuntuu että olet saanut siitä tarpeeksi, laita sähköpostia, minulla olisi sille antaa koti :)


Tällä kertaa enemmän tekstiä, vanhoilla kuvilla. Kollaasi voisi olla minun ostoslistani, mutta ehkä se on kuitenkin näistätykkäänjuurinyt-lista.



Kivaa loppuviikonloppua!


15 kommenttia:

  1. printtejä on katselussa mullakin. Ei tunnun löytyvätn sitä jut täydellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten kivoja on liikaa, ja ei vaan osaa päättää :D

      Poista
  2. Ihan samoja halun kohteita täälläkin. Laittaisitko niitä blogilinkkejä jakoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, vastaus katosi johonkin juuri kun olin kirjoittanut sen ! niin instan puolella olen katsellut niitä, joillakin on blogikin linkitetty mutta kaikilla tietty ei. Jos haluat siellä instagrammin puolella selailla niin kannattaa katsoa minun "seurataan" listaa niin sieltä löytyy paljon iihana kuvia! Mutta esim. mittlillehjerte, lenebjerke, krea_pernille, inspirert, millabasilla, juliehole, ...

      Poista
  3. Samoja näistä tykkään -juttuja on munkin listalla! Ja myös julisteet pyörii mielessä, ite oon harkinnut Pariisin tai New Yorkin karttaa, mutta niitä tuntuu olevan aika heikosti saatavilla.. Teillä on ihastuttavan nättiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kartat on kyllä nättejä. Itse ajattelin kerran että sellainen New York juliste olisi meille aika koominen, kun ei käydä ikinä ulkomailla ja kaverit kyllä hoksaisi että se olisi aika vitsi :D

      Poista
  4. Kivoja juttuja! Ja teillä on kaunista :) Itsekin karsin printtejä pois ja laitoin valokuvamaisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä taisikin olla yksi niistä julisteista mitä olen katsellut sillä silmällä.. !

      Poista
  5. Täällä myös metsästetään kivaa printtiä olohuoneen kollaasiseinälle. Vaikea valinta, kun haluaisin välillä jotain muuta kuin pelkkää tekstiä. Kivoja juttuja sun haavelistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina vähän tökkinyt ne perustekstitaulut kun ite ole mikään hempeilijä tyyppi niin en halua että seinällä lukee mitään live, love, laugh tai näitä muita fraaseja. Yksi teksti mistä olen tykännyt on ollut Perfect is boring- teksti monella kielellä, ehkä vähän väärinkirjoitettunakin. :D

      Poista
  6. Oih tuota Tom Dixonin lamppua minäkin olen ihastellut, meinasin jo klikata sen kotiin Stockan hulluilta päiviltä, jäi kyllä vähän harmittamaan :) Fotografiska.eu sivuilta löytyy muuten upeita julisteita, itse tilasin upean leijona julisteen joka odottaa kehystämistä, kannattaa tutusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä olenkin katsellut ja hyviä vaihtoehtoja löytyy, sieltä varmasti ainakin jokunen juliste löytää meillekin :)

      Poista
  7. Anonyymi4/5/14 20:36

    Niin ihania kuvia, teillä on kyllä kaunista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä myös<3 juuri aiemmin tiirailin laittamiasi laajempia kuvakulmia kännykällä. Kauniita oli, ei yhtään liikaa :D

      Poista
    2. Ei yhtään kuvia liikaa siis :)

      Poista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.