10/13/2013

Syysunilla






Sunnuntaita!

Minä olen ollut talviunilla (syysunilla) viimeset pari viikkoa. Olen illat lasten nukkumaanmenon jälkeen torkkunut sohvalla kahdeksasta kymmeneen ja sen jälkeen siirtynyt sänkyyn nukkumaan. Nyt pikkuhiljaa alkaa helpottamaan, nytkin kello on jo puoli yksitoista! 

 Stockmannin hulluilla päivillä kävin torstaina - netissä - ja nyt odottelen yhtä pakettia kotiin. Myös yhden huonekalun olen tilannut ja sen toimitusaika 6 viikkoa alkaa olla ummessa, toivottavasti tulisi pian, sillä kuusi viikkoa on ihan liian pitkä aika odottaa jotain mitä on toivontu pitkänän. 

Kiitos edelliseen postaukseen tulleisiin kommentteihin, kaikki olen heti lukenut, mutta en ole saanut aikaiseksi vastata niihin, kun puhelimella olen usein kikkaillut ja sillä kirjoittaminen on sen verran työlästä. 

Tänään räpsin satunnaisia kuvia kotoa, vaikka ei täällä mitään ole tapahtunut sisustuksen osalta. Meillä on ollut aikamoinen kaaos ja pikkuhiljaa sitä on saatu purettua ja sen seurauksena sisustusjututkin alkaa taas kiinnostamaan. Hämärässä ja keinovalossa kuvausta pitäisi opetella talven tullessa, että ei ihan jää kuvaaminen.


Voi olla että vielä seuraavat pari viikkoa ovat hiljaisemmat, mutta pyrin kuitenkin kirjoittamaan viikollakin jotain että ette ihan unohda <3

Mukavaa alkavaa viikkoa!





11 kommenttia:

  1. Ei me sua unohdeta! Torku ihan rauhassa vaan ja kerää energiaa, sitä tarvitaankin, että selvitään loppusyksystä ja talvesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisi vaan talvi ja lumi kun kerran jo kylmäkin on :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Tulee lämmin fiilis.
    Syksyisin saakin vähän relata ja touhuta asioita omalla painollaan. Pimeä aika on vasta tuloillaan, silloin varsinkin sohva vetää puoleensa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, tämän enempää en sentään halua nukkua, ei muuten kerkeä tekemään yhtään mitään. :) kyllä tässä on jo vähän piristytty:)

      Poista
  3. Se on hyvä ottaa vähän omaa/huiliaikaa, kun sitä kaipaa. Täällä silti ollaan ja pysytään :)

    Muakin askarruttanut tuo kuvausjuttu... kun on blogin ensimmäinen talvi tulossa ja en oo mikään mestarikameran käyttäjä. Kurssille vois mennä ja hankkia kunnon kaluston. Joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalusta kameraan on ainakin aivan pakko saada! Muuten ei tule kuvauksesta mitään, nytkin mulla ollut liikaa heilahtaneita kuvia kun kuitenkin yrittää saada valoisiakin niistä!

      Poista
  4. Ihanat nuo kastehelmet!

    Silloin kannattaa levätä kun tuntuu siltä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastehelmet on kyllä kauniit, tykkään varsinkin kirkkaasta. :) ja on kyllä mukava ollut ottaa vähän nokosia ja olla tekemättä mitään :)

      Poista
  5. Torkkuminen tekee välillä hyvää, minäkin olen joutunut syyssaamattomuuteen ja aika on huvennut päivisin johonkin ja illat olen pyhittänyt teelle ja kirjoille. Nyt on taas uutta intoa :)

    VastaaPoista
  6. Mullakin alkaa pikkuhiljaa virtaa löytymään, ainakin toistaiseksi ;)

    VastaaPoista
  7. Ihana betoniruukku :)

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.