8/28/2013

Tapetointitulos ja välitilamietintöjä



 

Lempi(kuvaus)nurkka

Seinä ennen tapettia





Myöhäisiltaa, tai huomenta!

Viikonloppuna innostuin kuvaamaan tapetoinnin lomassa ja sen jälkeen. Eli kuinka monta kuvaa voi ottaa samasta kohteesta; monta. Kohta illat ovatkin sen verran piemeitä, että omilla välineillä ei ihan näin valottuneita kuvia enää saakaan otettua ;) Onko se sitten hyvä vai huono, riippuu katsojasta. Mutta se liian pimeä, se se vasta hankala onkin, joten minä ainakin nautiskelen mielummin näistä valottuneista valoisista kuvista.

Tapetti oli aiemmin kirjoittamaani elloksen Karen- tapettia. Tosi kukkaroystävällistä siinä mielessä, että kohdistus oli vain 16 cm. Ei jäänyt paljon hukkapaloja. Ehkä makkariinkin sopisi jokin tapetti? Elloksen pallosäilytyspussukka on tosi paksua materiaalia ja maksoi alle kympin, tosi hyvä ostos, sen on ehkä menossa toiseen lastenhuoneista, ehkä arvaatte kumpaan.

Yksi päivä kävimme pyörähtämässä Ikeassa, tarkoituksena ostaa 120 cm matalaa beståta lisää tv-tasoksi. Sitä ei kuitenkaan ollut varastossa, joten päädyimme yhteen korkeampaan 60 cm tasoon. Löytönurkasta bongasimme ovia 30 kruunua kappaleelta (noin 5 €/kpl), joten nyt meillä on mustia ja valkoisia ovia, joita voi vaihdella mielentilan mukaan, kätsää.






Meillä pitäisi valita viikonloppuna välitilanväri, musta/mustanharmaa vai valkoinen, kas siinä pulma. Mustassa ei näy heti kaikki ketsuppikastikeroiskeet, ja sitä vasten tavarat näyttää hienoilta :). Miinusta siitä että seinää on tarkoitus maalata enemmänkin välitilanväriseksi, joten musta on aina musta, en usko että täällä kyökki pimenisi mustan seinän takia, mutta kuitenkin se hirvittäisi, tosin osaan seinästä tulisi kaappeja eteen.
Valkoisessa näkyy taas heti kaikki rasva ja lika, vaikka luja-maali pyyhittävää onkin, mutta se on ns. helppo valinta ja en tiedä onko se liian tavallinen itselle. Mielummin musta seinä ja valkoisia kaappeja mitä valkoinen seinä ja mustia kaappeja. Mutta kun meidän seinä on liian iso mustaksi. ugh.




41 kommenttia:

  1. Joo! Tykkään :)
    Tosi nätti ja raikas tapetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän äippä sanoi että vilisee silmissä, mut mulla ei vielä tämä vilise :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Totta, muuta seinät ovat maalattuja yksivärisiä.

      Poista
  3. Vautsi, aivan upea tapetti!! kerrassaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopisi teidänkin pojan huoneeseen ;) Ja voisitte vielä halutessa vaihtaa huoneista ei jäisi ainakaan tapetista kiinni, että ei tarvitsisi omassa makkarissa pitää mitään Tomi Traktori-tapettia ;)

      Poista
  4. Tulipa tosi kiva tapettiseinä! :) Ja näkymät on muutenkin erittäin viihtyisät. :)

    VastaaPoista
  5. Valottuneet/valoisat kuvat on jees! :D Samoja harrastan.;) Mieluummin niitä kuin pimeitä.

    Mutta aivan IHANA tuo tapetti! <3 Tykkään tykkään! :)) Ja sopii juuri tuohon täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oikeat valokuvaajat kauhistelevat näitä ylivalotuksia :D Mulla itseasiassa kameran näytöllä näyttää ok:lta, omalla koneella sitten ylivalottuneilta ja sitten taas kännykällä yhtäkkiä pimeemmiltä/hyviltä. Että en sitten tiiä mikä on se totuus :D

      Poista
  6. Hieno tapetti! Sopii just hyvin tuohon seinään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sopii tosiaan tuohon kun sitä ei tarvitse kuitenkaan katsoa koko ajan kuten esimerkiksi olohuoneen seinää :)

      Poista
  7. Ihanan raikas tapetti! :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva tapetti ja pussukkakin on hyvännäköinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussukkakin on jees, hyvä kerätä lelut aina välillä siihen olkkarin lattialta ;)

      Poista
  9. Aivan ihana blogi täälä! Jään lukijaksi! :)
    Itsekkin aloitin juuri blogin, tervetuloa kurkkaamaan, jos kiinnostaa:

    rouvav.blogspot.fi

    Mukavaa torstaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit tänne :) Tulenkin kurkkimaan sinnepäin.

      Poista
  10. Toi tapetti on kyllä upea. Livenä varmasti vielä upeampi. :)
    Mä olen itse tykännyt kovasti meidän harmaista välitilanlaatoista, suosittelen siis harmaata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No harmaa olisi hyvä kompromissi, MUTTA en osaa sitä oikein yhdistää puun väriin, joten siksi se ei oikein tule kyseeseen. :/

      Poista
  11. Ihana tapetti! Tyylikäs! Ja nuo välitilapohdinnat on kyllä hankalia. Itse ehkäpä ottaisin varmana valintana valkoista:)

    http://valkoinensoihtu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä, valkoinen on varma valinta, mutta itse ehkä haluaisin olla vähän rebel ;) mutta joo, voipi se olla että valkoiseksi ainakin aluksi.

      Poista
  12. Sepäs onkin kiva! Saisinkohan millä väsytystaktiikalla miehenkin sille lämpenemään. Tuntuu vastustavan kaikkea vinoruutuihin, salmiakkeihin ja harlekiineihin viittaavaakin...

    Kuvissa mustat välitilat näyttää upeilta! Olen kyllä tyytyväinen meidän valkoiseen, en ole haikaillut muuta, mutta kontrastina onkin viereinen musta seinä :) Hyvä siitä teillä varmasti tulee, menitpä kumpaan suuntaan vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetin pohja muuten olikin mielestäni ainakin valkoinen vaikka ostoskorissa sanottiin nimeksi harmaa. Vähän arka väri käytävää, metrin korkeudella voi pian olla tummia käpälän jälkiä, mutta eikö ne ole niitä elämän jälkiä :D

      Sen takia juuri se musta houkuttaisi, mutta tosiaan kun en haluaisi maalata pelkkää välitilaa, kun kerta ollaan saatu kaakelit pois, niin tarkoitus olisi että mielellään koko seinä olisi samaa väriä joten musta on sitte liian hallitseva, varsinkin aluksi kun kaappeja ei ole edessä ...

      Poista
    2. Tää olikin näiden sun kuvien kanssa helpompaa kuin luulin. "ok". Tilauksessa on ;)

      Poista
    3. Onpa kiva juttu ! :)

      Poista
  13. Siis voi mitä ihanaa tapettia! Hyvin sopisi meillekin.
    Tuo kuullostaa minustakin kivemmalta, valkoiset kaapit-musta seinä. Minkä ratkaisun teettekin, varmasti tulee hyvä. Sulla on hyvät värit vaihtoehtoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sopisi teillekin hyvin.. Juu musta ja valkoinen, voisiko varmempia värivaihtoehtoja olla ?! :)

      Poista
  14. Tapetti on tosi hieno, käy hyvin teille! :) Kaikinpuolin näyttää kyllä niin hyvältä, koko teidän koti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ja hei, näytit muuten ihan eriltä uudessa kuvassa mitän tuossa profiilikuvassa. :) Hassua :)

      Poista
  15. Päivällä yritin jo puhelimella kommentoida, mutta kiireessä jäi puolitiehen se...

    Ihana, ihana, ihana! Sopii mainiosti kokonaisuuteen pallosäkkeineen kaikkineen! Hyvä lopputulos.

    Välitilasta. Kannatan valkoista. Meillä oli musta tässä alkuun ja se ei ollu yhtään hyvä. Ainakin mustassa kaakelissa roiskeet näkyy tosi selvästi. Valkoinen alkuun ja sit jos myöhemmin innostuttaa/kyllästyttää niin sitten sutasee sen joksku toiseks...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä valinta tapetti, valkoisen/harmaan seinän sijaan.

      Niin, onhan se helpompi valkoinen vetää mustaksi mitä musta valkoiseksi... Tosin lujamaali onkin vähän kalliimpaa että ei ihan heti viitsi olla toista ostamassa.

      Onko muuten tietoa sinulla (tai kellään muulla), että kannattaako maalata luja maalilla koko seinä vai vain välitilaosuus ja samansävyisellä maalilla muu osa seinästä?

      Poista
  16. Olen ihaillut Elloksen sivuilla ja blogissani tuota tapettia.
    Onpa ihana nähdä se oikeassa kodissa.
    Se on vielä ihanampi
    kuin miltä myyntikuvien peruusteella olen kuvitellut.

    Välitilan väristä en osaa sanoa mitään, mutta mahdollisimman vähän saumoja oli itsellä ohjenuorana, koska olen laiska siivoaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos oli ns. hyötyä näistä kuvista. Myyntikuvista on aina vähän hankala katsoa, onko tapetti sellainen miksi sen kuvittelee.. :) Meillä välitila nyt vaan maalataan joten tosiaan, ainakin tuo "mahdollisimman vähän saumoja" toteutuu. :)

      Poista
  17. Oi kuinka hyvältä näyttää tuo uusi seinä, Wau!

    VastaaPoista
  18. Onpa upea lopputulos, hienon näköistä! :) Sopii hyvin teidän sisustukseen.

    -M-

    VastaaPoista
  19. Anonyymi1/9/13 08:28

    Oioioi! Kyllä siitä tuli hieno :))!!

    VastaaPoista
  20. Oi tosi kivan näköinen seinä :)

    VastaaPoista
  21. Just passeli tapetti tuohon tilaan. Raikastaa kivasti fiilistä. Kävin vastavierailulla. :)

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.