8/14/2013

Sisustusesineet lapsiperheessä


Kynttilästä on haukattu palanen ja pöytävalaisimissakaan ei uskalla pitää johtoa pistorasiassa, joku kuitenkin tunkee sormensa lamppuun. Kuulostaako tutulle? Vai onko teidän kullanmurut opetettu pitämään näpit erossa sisustusesineistä, viherkasveista ja kynttilöistä (niistä ei-palavista kynttilöistä) ?





Meillä on jouduttu nostamaan suurin osa koristeista pois, sillä aina jokin kynttilänjalka on väärinpäin tai kynttilöissä kynnen (tai hampaan) jälkiä. Meillä ei ole ainakaan vielä tehonnut yksivuotiaaseen "ei saa koskea", vaan on haluttu päästä helpommalla ja nostettu pois käden ulottuvilta suurin osa esineistä, varsinkin rikkimenevät lasiset ja posliiniset kynttilänjalat ja kukkapurkit. Sitten onkin se dilemma, mihin saa laitettua kaikki esineet ja asetelmat. Mukava olisi pitää lehtiä, kynttiläasetelmia ja kasveja alemmillakin tasoilla.

Nythän meillä on olohuoneessa pitkä hylly, heti nurkan takana eteisenkäytävällä kaksi lyhyttä tauluhyllyä ja string hylly ruokailutilassa, joten avohyllyratkaisut on käytetty aikalailla täyteen. Nytkin jo näyttää melko sekavalta seurakunnalta, kun "seinät" on täynnä tavaraa.

Tällä hetkellä meillä onkin vain yksi taso olohuoneen ikkunan alla, johon voisi laittaa sisustusesineitä. Kesän siinä on ollut vain valaisin, mutta nyt ajattelin kokeilla, josko esineet eivät olisi enää niin kiinnostavia. Ei-rikkimeneviä materiaaleja kuten valurautaa ja puuta.

Miten teillä, antaako pikkuihmiset olla koristeiden rauhassa vai onko teidän sisustusesineet ja pöytätasot ajateltu lapsiystävällisiksi?


14 kommenttia:

  1. Nyt voi itse jo naureskellen muistella tuota aikaa. Kerran mursin varpaani, kun säntäsin pelastamaan pojan, kun hän melkein yletti palavaan kynttilään. Poika säästyi vahingolta. Äiti ei.

    Eli ei auttanut meillä kiellot, ainakaan alle kaksivuotiaana. Sen jälkeen vaihtelevalla menestyksellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei auta kiellot joten parempi nostaa pois ja kokeilla tässä myöhemmin uudestaan.

      Poista
  2. Tuttua! meillä on kans kynttilät kestosuosikkeja, niitä nyt ei olla pystytty polttelemaankaan hyvin paljoa. Hampaan jälkiä löytyy kyllä senkin edestä :D

    Poika kohta 2 vuotias, mutta kiellot menee perille aika huonosti, vaihtelevalla menestykselllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltäkin löytyy kynttilöistä hampaan jälkiä, ja isomman toimesta myös kynnen jälkiä! Onneksi yksi palmikkokynttilä on saanut olla rauhassa, ehkä se ei näytä kynttilältä :DD

      Poista
  3. Hissukseen on opetettu pitää näppinsä kurissa,- tai siis miten mihinkin saa koskea. Nyt tuo on 2,5v, ja tätä tekstiäsi lukiessa havahduin tajuumaan, että taitaa olla viime syksyä, kun on viimeksi joutunut kieltää raaputtamasta kynttilöitä tai repimästä tekokukkia.
    Kyllä meillä nostettiin iso osa tavaroista pois, kaikki lasiset esimerkiksi ja kynttilöitä rajoitin, kun tyttö keksi syödä niitä. Kyllä ne oppii ja nopeasti oppivatkin, ei ole kuin hujaus ja säkin havahdut jonkun toisen juttujen jälkeen tajuumaan, että teilläkin on taas kaikki koriste-esineet paikallaan ja koskemattomina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne on varmasti kiinnostavia niin miksi niihin ei sitten koskisi :) Joillakinhan voi olla aivan rauhassa tavarat ja lapset ei ole koskaan yrittänytkään koskea niihin, mutta kyllä meillä ainakin kaikki koristeet lähtee kävelemään :)

      Poista
  4. hah, ipana on 2,5- vuotias ja kyllä vieläkin saa miettiä mitä uskaltaa laittaa mihinkin. Kyllä juu opetettu on vaikka ja mitä, mutta vähintään yhtä jääräpäinen on ipanakin :D

    VastaaPoista
  5. Meidän tyttö ei koskaan koskenut mihinkään, vaikka emme erikseen kieltäneetkään. Ajattelin heti kun neiti alkoi kävellä, että pitääkö kaikki siirtää ylemmäs, mutta neitiä ei kiinnostanut yhtään meidän tavarat. Eli hyllyissä sai olla kirjat, DVDt ja koriste-esineet ihan omilla paikoillaan. Onneksi, kun ei sitä tilaa niitä siirtääkään olisi silloin kauheasti ollut. Kynttilöitä en polttanut kun lapsi oli pieni ja hereillä, illalla vasta lapsen nukkumaanmenon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, joitakin ei kiinnosta kukat ja tavarat yhtään. Meilläkään ei koskaan polteta kynttilöitä vasta kun illalla.

      Poista
  6. Välillä pidän esillä matalillakin pöydillä särkyviä ja kyllä ne sitte tottuu, ettei siihen saa koskia, mutta saahan niitä vähän varjella. ;) PAlio käytän semmosia materiaaleja matalilla pöydillä ja lattialla, jotka ei mee rikki. MEillä on 1,5v ja 2,5v lapsukaiset, että intoa niillä kyllä riittää tutkia sitä sun tätä. Mutta kait ne on jossain määrin tottunut, kun aina ollut kaikkia esineitä ja kukkia esillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sitä olenkin miettinyt että jos totuttaa heti lapset siihen että pöydillä on tavaraa johon ei saa koskea niin onkohan se sitten helpompaa, mitä se että yhtäkkiän pöydille ilmestyy kaikkia kivoja esineitä, sittenhän ne vasta kiinnostavia ovatkin :)

      Poista
  7. Meillä isompaa (4vee) ei enää kiinnosta kovinkaan, mutta hänenkin takiaan olemme joutuneet (lue:saaneet :) siirtämään olkkarista ison kirjahyllyn, kun hyllyt oli joka toinen tunti tyhjennetty läjiin lattialle. Nyt pienemmän ja jääremmän kanssa harjoitellaan, vaihtelevalla menestyksellä. Suurimman osan ajasta tavarat saavat olla paikoillaan, mutta olaan me tänäänkin saatu kaivella steariineja suusta ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä isompi tyttö tyhjensi pienenä aina kaikki cd:t ja dvd:t lattialle. Onneksi cditä ei ole enää meillä olemassa, oli nimittäin ihana aina keräillä ja etsiä oikeita koteloita. Nytkin meillä on tv tason kaapit kokonaan tyhjillään, muuten sieltä olisi kaikki lattialla kokoajan :D

      Poista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.