5/20/2013

Ihan pihalla


Meillä on ollut ihan älyttömän hyvät ilmat viikonloppuna. 25 astetta viikonloppuna ja tänään 21 astetta tuntui välillä kylmältä. 

Välillä en edes hoksaa, kuinka maalla me oikeasti asutaan. Ennen tätä asuntoa ollaan asuttu viereisessä Isossa kaupungissa ja nyt naapurikunnassa asuessa en hoksaa, että mehän ollaan aika maalla. Tai ei nyt aivan missään perähikiällä, mutta meillä on kuitenkin ihan vieressä peltoa! Lehmät enää puuttuu ;)  Ja silti meillä on sama matka "Stockmannille" kuin aiemmastakin kodista.





Viikonloppuna löysin itseni myös lastenvaunujen kanssa pellolta. Lapset oli menneet vähän turhan kauas pellon viertä ja minä tulin tahallaan heitä vastaan kun kuulin heidän äänet ja aloin tarkistamaan mihin asti ovat menneet. Tosin jouduin palaamaan takaisin pitkän matkaa, kun en päässytkään ojan yli vaunujen kanssa kuin yhdestä kohtaa.



Tässä se latu meni ihan vasta.



Ps. Seinä on kaadettu kokonaan, sähkömies kävi myös tekemässä taikojansa ja siirtämässä valokatkaisijan. Aika ihmeellisiä nämä vanhojen talojen sähköviritykset kun lattian alta menee putkissa sinne tänne johtoja, mutta niin se vain hyvä sähkäri osaa. Nyt onkin enää minun työvuoroni jäljellä eli seinän jämän pakkelointi ja maalaus.




4 kommenttia:

  1. onks noi kuvat ihan tuoreita?täällä on ainenki paljon kesäsemmän naköstä :) vai asutko pohjosessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aika pohjoisessa, täällä on tullut nyt lähipäivinä vasta lehti puuhun ja ruoho vihreää, kun on ollut lämmintä :)

      Poista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.