4/24/2013

Haaste: Blogit jakoon :)



White&fresh-blogista laitettiin haastetta eteenpäin Ilmianna Blogi, jonka tarkoitus on levittää blogilinkkejä ja tuoda esiin meitä pienempiä blogeja ja erityisesti heitä, jotka ovat aloittaneet blogin aivan vasta. 

Itse ajattelin linkata muutaman blogin, jotka ovat tämän hetken suosikkejani.

 Hannan PISAROITA.  Tämä blogi on erityisesti mieleeni, sillä sieltä löytyy suht samanikäinen asunto kuin meiltäkin, lisäksi monia sisustusjuttuja mitä meilläkin on/haaveissa  ja lisäksi koko asunnon pohjapiirros on hyvin samantyyppinen kuin meillä. Lisäksi kauniita kuvia ja rentoa tekstiä, mistä itse tykkään.

Sinin kirjoittama DECOR. Tästä blogista löytyy uusi kaunis omakotitalo, jossa on mm. mahtava kylpyhuone ja muutenkin kaunista sisustusta.

Every Home has a Silver Lining -blogista löytyy herkkää ja naisellista sisustusta, vähän kimallusta ja pikkuisen myös Jungle-meininkiä. EHHASL-blogissa on myös arvonta menossa, johon pääset TÄSTÄ.

KodinKulmia -blogi on yksi suosikeistani, sillä sieltä löytyy myös juuri sellaista sisustusta mistä tällä hetkellä pidän itsekin. Ja ihana lattia. Ja sanoinko jo että ihana lattia?

Onni asuu täällä -blogissa Katariina kirjoittelee oman kodin sisustuksesta lisäksi joskus myös asukuvia ym.. Pidän tämän kodin sisustuksesta ja blogin kuvat on kauniin selkeitä. 

Elämää Eirassa  -blogista löytyy yli sata vuotias remontoitu talo ja asunto, DIY juttuja, yläkaapiton keittiö, mahtavia seinämaalauksia ja herttainen Katja kirjoittajana.

Dream Tomorrow - Live Today- Sisustusjuttuja Verkarannasta, mahtava viiden metrin huonekorkeus, "pienenpientä" keittiötuunausta, remontointia.



Kiitos teille, että pidätte näin kivoja blogeja!

Hoksasin, että taitaa melkein jokaisella heillä olla ainakin yksi musta seinä kotona :D Vai mitä? Ehkä se onkin alitajuisesti syynä tähän tykkäämiseen.






Minunkin lukijamääräni on aika pitkään pysynyt samana, joten saa liittyä lukijaksikin ;)


Linkkaathan tämän postauksen kommenttiosioon omasta blogistasi, kaverin blogista, tai jostain muusta blogista jonka olet vasta löytänyt ja haluat että mekin löydetään se ihanamahtavablogi.


Loppuun vielä kiitos Home Vanilla - blogin Mialle joka antoi blogilleni I love your blog- tunnustuksen.


I love your blog -tunnustuksen pelisäännöt:
1) Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
2) Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
3) Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi, ja kerro siitä heille kommentilla.
4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.



Tunnustuksen annan kaikille yllämainituille blogeille, joita on kylläkin seitsemän eikä viisi, mutta haittaakse?

PS. Mulla on jättinuha, eikä päässä oikein liiku muu kuin **** (en halua kirjoittaa räkä mun blogiin), joten teksti voi olla hiukan epäselvää.





29 kommenttia:

  1. Heti täällä linkitän oman blogini vaikka se jo tuolla linkissä näkyy eli http://whiteandfresh.casablogit.fi ja sitten ihan uusi blogi Daralandia eli daralandia.blogspot.fi <-- tuolla lähdetään liikkeelle vähän niin kuin nollapisteestä ja yritetään saada vanhasta parempaa ja kivempaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ihan vähän nollapisteestä... ;D Missäs se absoluuttinen nollapiste sijaitsikaan? MUAH :D

      Poista
    2. Hihi, höpsis. En malta odottaa projektin edistymistä. :)

      Poista
    3. Hihi, Daralandiassa olenkin käynyt jo tutustumassa :)

      Poista
  2. Kiva postaus, tarviikin klikkailla näitä blogeja läpi :)
    Oma blogini:
    http://www.karkkipurkki.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. käyhän klikkailemassa :) Itse tulenkin sinun blogiisi vierailulle.

      Poista
  3. Kiitti linkkivinkeistä! Vanhoja tuttujakin listalla oli, mutta myös muutama ihan uusi kiva tuttavuus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos oli muutama uusi, aika tuttujahan nämäkin jo olivat, mutta hyviä mitä hyviä :D

      Poista
  4. Täällä uusi lukijasi :)) linkkaa kivasta superhyper ihkusta blogista :)) http://bikkenpilttuu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi :) Tulen kurkkimaan blogiisi, toivottavasti muutkin :)

      Poista
  5. Hei ihana! Kylläpäs lämmitti mieltä <3

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos <3. Ja itsellesi samoin - kiitos että pidät näin mahtavaa blogia!!!

    VastaaPoista
  7. Hihhii, just tein postauksen samasta aiheesta! Käyhän kurkkaamassa se, nimittäin sinut on ilmiannettu ja sait multa tunnustuksenkin :)
    http://daralandia.blogspot.fi/2013/04/tunnustuksia-ja-haaste.html

    VastaaPoista
  8. Voi kiitoksia :) Sunkin blogi kuuluu kyllä ehdottomasti mun lemppariblogeihin :)

    VastaaPoista
  9. ihania blogeja listalta löytyikin, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos löytyi uusia blogeja luettavaksi :)

      Poista
  10. Voi ihanaa, kiitos tunnustuksesta <3. Ihana tuo kuvaus myös mun pikkuisesta blogistani :)

    VastaaPoista
  11. ihan yllätys, kiitos paljon <3

    VastaaPoista
  12. Minä löysin muutaman uuden blogin, kiitos :) Minun blogissani olisi sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, katson miten toteutan sen, että paljonko haluan paljastaa teille :D Ja kiva jos sinullekin löytyi muutama uusi blogi :))

      Poista
  13. Kiitos vielä tännekin maininnasta, tuntuu tosi hyvälle kun joku tykkää blogistani niin paljon että haluaa kertoa siitä muillekin :) Kiitos! Blogisi oli mennyt jotenkin multa ihan ohi, linkkasin itseni vasta äsken lukijaksesi. Jään todellakin seuraamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mittään :) Kiva jos jäät lukijaksi :)

      Poista
  14. Täällä ois yks uus vielä opetteleva bloggaaja. Blogini luovuuden purkauksista kehittyy pikkuhiljaa :) http://henriguetta.blogspot.fi/ Tykkäilen sun blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät blogistani! :) Tulen kurkkimaan sinunkin blogiisi :)

      Poista
  15. Tykkään blogistasi paljon! Ei ole kauaa kun sen löysin. Itse olen vasta aika lähtö viivalla tässä blogin kirjoittelussa, saa käydä kurkkaa http://dreamanddecor.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun jätit kommenttia. :) Tulen katsomaan myös sinun blogiisi :))

      Poista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.