3/18/2013

Päivän pitenemisen varjopuoli



On se, että lapset alkavat heräämään kukonlaulun aikaan, jos ja kun ne muulloinkin herää aikaisin niin nyt ne vasta herääkin. Kuudelta kuuluu huoneesta, "mää oon heränny, onko nyt aamu" ja silloin on enää turha selittää että nyt on yö, nyt vaan tulee valoisa aiemmin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että itse olisi valmis menemään seitsemältä illalla nukkumaan. Kuudelta herääminen on liikaa, seitsemän vielä menettelee aamuna jolloin jäähän kotiin, työ- ja kouluaamut on sitten asia erikseen.

Nyt siis tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että tänne blogiin ei saa mitään järkeviä juttuja ja lauseita kirjoitettua, vaikka monta jutun aihetta olisi mielessä, mutta mitään ei saa paperille. Kuitenkin normaalisti on niin sulavia ja nokkelia nämä kirjoitukset. (Tämä on sarkasmia.) En saanut teille myöskään niitä valaisinehdotelmia näytettyä, sillä Polyvore ei totellut minua. Mutta meilläpä on uusi lattiavalaisin :p


 Näine sekavine kirjoituksineen lähden nyt nukkumaan. :) Good night!








Mites teillä, onko lapset alkanut heräämään aiemmin, vai onko jo pimennysverhot käytössä? :)


14 kommenttia:

  1. Pimennysverhoista huolimatta neiti herää aikaisemmin! Erityisesti viikonloppuna, päiväkotiaamuna sitten kyllä väsyttäisi :/ Onneksi kelloja käännetään kohta, saadaan aamuun hetkellisesti helpotusta yhden hämärämmän tunnin verran.

    Oikein nokkalia nämä sinun juttusi ovat, minä ainakin viihdyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tyttö ei kyllä nuku koskaan pitkään, seitsemältä viimeistään herää:) pakko hommata ne pimennysverhot jos se auttaisi

      Poista
  2. Pimennysverho saattaa auttaa, mutta ei kaikilla. Meilläkään ei vielä niitä ole tässä uudessa kodissa. Pitäisi varmasti hankkia, kun vauva herää kuuden jälkeen.=P Isompi onneksi nukkuu vähän pidempään, mutta eipä siitäkään mitään iloa meille vanhemmille ole, kun vauvan kanssa saa kuitenkin nousta.=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se auta jos toinen herää, on se kumma kun lapset ei arvosta nukkumista ollenkaan:)

      Poista
  3. Ihana petaus!

    Meillä se oon minä joka herään ihan liian aikaisin :D Pimennysverhot tepsii kaikkiin muihin, myös koiraan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla siis aamuvirkku :) Meillä koira nukkuun yötä päivää, olkono valoisa tai ei ;)

      Poista
  4. Meilläkin ollaan alettu heräämään aikaisemmin. Pitäisi kokeilla pimennysverhoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä kokeilla, nyt on kuitenkin koko kesä vielä edessä, ja silloinhan on siis kokoajan "aamu".:)

      Poista
  5. Lapset vielä nukkuvat mutta minä en :D Pimennysverhot ovat kyllä hankintalistalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä on siis toivoa että lapsetkin joskus alkaa nukkua pitempään, viimeistään murrosikäisenä ;)

      Poista
  6. Pimennysverho löytyy meidän makkarista mutta lasten ei :D Tarttis laittaa myös sinne, nimittäin vanhempi poika heräilee 6-7 välillä kun on niin valoisaa ja on kuulemma aamu jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just sama meillä. Luulen että meillä vois hämätä pimennysverholla 4-vuotista mutta1-vee taitaa herätä just sillon kun ei enää väsytä :)

      Poista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.