3/25/2013

Nyt saa jo miettiä kukkapenkkejä



 Tulevana kesänä päästään laittamaan pihaa, sillä viime kesänä kun muutimme heinäkuussa, pihalle ei tehty tuskin mitään. Eli vähän tulee muutoksia, että piha olisi mieleisempi. Meidän piha on melko iso rivitalon pihaksi, ja siellä onkin leikkimökki, kiikku, hiekkalaatikko, mansikkapenkki ja iso terassi. Tällä hetkellä myös muutamia kukkapenkkejä, kuten inhamaani vuorenkilpeä (onko se kukka, paremminkin rikkakasvi, sori vaan jos joku tykkää siitä ;)), lisäksi suorakaiteenmallinen kesäkukkapenkki, missä oli viime vuonna salaattia reunassa ja kesäkukkia; petuniaa, orvokkeja ja kehäkukkia sekaisin harvakseltaan. Aika ruma penkki mielestäni. 

Tarkoitus olisi tehdä perennapenkki/penkkejä ja kesäkukkia laitetaan vain terassille isoihin ruukkuhin.


Tässäpä muutamia suosikkikukkiani. En ole tosiaan mikään hortonomi, mutta joitakin suosikkeja on löytynyt kun olen nuorempana ollut monta vuotta puistoissa ja puutarhalla töissä.




Alppiruusu olisi kaunis, mutta myrkyllisyyden vuoksi ei sitä omalle pihalle nyt laiteta. Tosin niin on monet muutkin kasvit myrkyllisiä, mitä ei edes hoksaa. 


Muutamia tuijia meillä on jo pihalla.


Suosikkeihin lukeutuu suurin osa kevätkukista. Helmililjat, krookukset, tulppaanit. Nämä kannattaa istuttaa samaan penkkiin perennojen kanssa jolloin penkissä on kukkia keväästä syksyyn. Esimerkiksi tulppaaneja voi ripotella penkkiin joka puolelle, jolloin niitä nousee sieltä täältä muiden kasvien lomasta. Tosin syksy olisi näiden kannalta parasta istutusaikaa.
Helmililja

Krookus
tulppaani


Ainakin kuunliljoja istutetaan meidän pihalle, monet kuunliljaversiot ovat kauniita myös ilman kukkaa, ja suunnittelin että istuttaisimme useampaa lajiketta ryhmiksi samaan penkkiin.


Sammalleimu on kaunis etualan kasvi ja sitä löytyy myös useamman värisenä.


Muutamia pioneja meillä on jo istutettuna, mielenkiintoista nähdä ovatko selvinneet talven yli.

Pihan kukat on tarkoitus pitää punertavan/sinisen/(valkoisen) sävyisinä, eikä ainakaan keltaisen sävyjä sotketa sekaan. Nykyään suositaan usein pihaistutuksissa vain vihreitä kasveja, havupuita ja erilaisia koristekiviä. Itse tykkään kuitenkin myös kukkivista kasveista ja ehkä se tähän -jo kasvaneeseen- miljööseen sopiikin paremmin.

Pihan leikkimökki on peruspunainen, johon on myös mietinnässä jokin pienipintaremontti, värin voisi ainakin vaihtaa, jos sen vain saa, sillä muillakin on samanväriset leikkimökin/vajat pihalla, joten sitä pitää kysäistä isännöitsijältä. Myös jotain kevennystä mökkiin voisi tehdä, esimerkiksi ikkunoita ympäröivät laudat muotoilla jne. Myös katto on erikoisen iso koko mökissä. Leikkimökin sisällä sitä muutosta tuleekin enemmän!

 


Etualalla on mansikkapenkki, mikä on tehty kätevästi kerroksiksi, ja siten menee myös kauniimpana istutuksena, kuin että olisi perus mansikkapenkki jätesäkkeineen.





Jokos teillä on pihan suunnittelu ja laittaminen mielessä?



2 kommenttia:

  1. Kyllä se on jo hieman käynyt mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta vaan on vielä aika runsaasti tskapihalla, jospa se pian alkaisi sulamaan.

      Poista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.