3/09/2013

Jakkara

Heipsan,

Elämää Eirassa- blogin innoittamana kysyin meidän luottotimpurilta olisiko hällä vanhaa lypsyjakkaraa. Ei ollut, mutta hän oli sitten sen tehnyt minulle. Ei olisi tarvinut, mutta mikäs siinä ;)




 



Nyt parin päivän ajan on karsittu esillä olevaa sälää, ei se vaan ole mun juttu, pesty harmaat sohvat taas valkoisiksi (sitä se aurinko teettää!) ja tältä hyllyltä poistin pieniä tauluja, aluksi olikin ajatuksena vain muutama iso juliste. Eli nämä kehykset sitten hyllylle kunhan niihin osaan päättää julisteet. Lisäksi paksut viltit on myös matkalla kaappiin, tuntuvat auringonpaisteessa niin paksuilta ja pölyäviltä. Ja tämä oli kyllä viimeinen kuva näistä pohjamaalatuista seinistä, ennen en laita kuvia ennekun niille on tapahtunut jotakin! Kohtuus siinäkin että hiljaa hyvä tulee...





Nyt takaisin maalauspuuhiin! 

Mukavaa lauantain jatkoa! Minä odotan KIDSingiä, aiotko itse sen katsoa?



9 kommenttia:

  1. Ihana jakkara! <3 Mun lapsuudenkodissa on ihana jakkara, jonka isäni on tehnyt aikoinaan ja odotan kovasti, että joku päivä sen saisin itselleni :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis väri, itse juuri maalasin hieman vihertävämmällä mintulla oman keittiönjakkarani ja ihana tuli kyllä!

    VastaaPoista
  3. Onpa suloinen pikkujakkara. Ihana!
    Nuo tyynyt on myös nätit. <3

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Oi, onpa se suloinen :) Ja tuo väri on vaan niin ihana :) mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  5. Ihana jakkara ja tuo väri on todella herkullinen, kirjoitin sen muistiin :)

    VastaaPoista
  6. Ihana jakkara ja tuo väri on todella herkullinen, kirjoitin sen muistiin :)

    VastaaPoista
  7. Voi elämä miten suloinen jakkara! <3 Mä oon kahlannut viime kesästä asti Huutonettiä ja Tori.fitä läpi etsiskellen lypsyjakkaraa, mutta eipä ole vielä kohdalle osunut. :)

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.