1/01/2013

Vuosi 2012

 
Vuoden vaihteessa on hyvä itsekin miettiä ja katsella, mitä on tullut tehtyä. Voi sitten hyvillä mielin jatkaa seuraavaan vuoteen.
 
Listaankin tähän vuoden 2012 kotiin ja sisustukseen liittyviä asioita, mutta myös vuoden tärkeimpiä juttuja. Ajattelin että en jaksa laittaa kovin paljon kuvia tähän, mutta kuva-albumit veivät mennessään ja tästä tulikin pitkä kuin nälkävuosi (myös) minulla. Puolet kuvista on olohuoneesta. Kuvat saatta olla vähän väärissä kohtaa.
 
 
 
 
Tammikuu
 
Asuimme vielä "edellistä edellisessä" asunnossa luhtitalon yläkerrassa. Se oli kiva vuokra-asunto, suht uusi talo, laminaattilattia, hyvä leikkikenttä pihalla. Mutta asunto oli meille sijainniltaan huonossa paikassa ja hankalasti toisessa kerroksessa lastenvaunuja ajatellen.
 
Pakkailimme muuttoa varten ja kävimme maalailemassa ja dc-fixailemassa tulevaa vuokra-asuntoa.
 
 
 
Helmikuu
 
Helmikuun alussa muutimme siis rivitalo kolmioon, joka oli aika hirvittävä, verrattuna edelliseen. Harmitti muuttaa, mutta oli kiva päästä rivitaloon ja asunto oli hyvällä paikalla työpaikkaa ajatellen. Emme enää tarvitsisi kahta autoa.
 
Asuntoa maalattiin ja tapetoitiin, ajattelimme asua pitempään kyseisessä asunnossa.
 
 
 
 
Maaliskuu
 
 
 
Maaliskuussa yritimme epätoivoisesti sisustaa asuntoa, mutta muovimattolattia vaan kummitteli ja kammoksutti ja haikailin laminaattilattiasta. (suuret on murheet) Asunnon vessa oli myös aivan järkyttävä ja yritin fiksailla sitä dc-fixillä. Se projekti ei kuitenkaan koskaan ehtinyt loppuun asti, työnsarkaa nimittäin oli paljon..
 
 
 
 
Huhtikuu
 
Huhtikuussa olin viimeisiä viikkoja raskaana, kävin koulua ja katselimme asuntoja etuovi.comista.
 
 
 
 
Toukokuu
 
Toukokuussa syntyi tyttö, olin vielä edellisenä päivänä koulussa ;) 
 
Toukokuussa kävimme useissa asuntonäytöissä, mutta sopivia ei oikein löytynyt meidän budjetilla. Meillä oli aika tarkkaan rajattu alue mistä asunto saa olla. Kävimme katsomassa myös muutamia omakotitaloja, mutta emme uskaltaneet niitä loppujen lopuksi harkita, koska emme olisi osannut huomioida vanhojen talojen öljylämmitys tekniikoita ja ongelmia.
 
 
 
 
Tämän nykyisen asunnon löysimme ja kävimme katsomassa ja ihastuimme mutta emme tehneet tarjousta heti, koska itse olen aika epäilevää sorttia :) Myös asunnon korkea yhtiövastike mietitytti ja tietysti se pitäisikö kuitenkin etsiä uudempi ja pienempi asunto. Mutta itse en pidä sarjatyönä tehdyistä rivitaloista jossa kaikissa on sama pohjapiirustus, joten tämä meidän asunto vei voiton omakotitalohenkisellä pohjapiirroksellaan. Lopulta siis päädyimme asunnon omistajiksi!
 
 
Kesäkuu
 

Kesäkuussa odotimme kuumeisesti että pääsisimme muuttamaan. Maalasimme vuokra-asunnon seinät takaisin valkoisiksi.
 
Aloin kirjoittamaan tätä blogia!
 
Loppukuusta muutimme.
 
 
 
 
 
 
Heinäkuu
 
Heinäkuussa vietimme ristiäisiä. Juuri edeltävänä päivänä saimme tilaamamme sohvat. Vähällä oli että emme olisi saaneet, mutta kun vähän "uhkailimme" liikkeessä että istuuko pappi sitten lattialla, niin saimmekin sohvat. Liike jopa lupasi jonkun lainasohvan, jos omat sohvamme eivät kerkeä tulla. Olihan 8 vko tilausaika juuri loppumassa.
 
 
 
 
Kotona oli vielä melkoisen ankean näköistä, sillä 73,5 neliötä oli muuttunut 120 neliöksi. Mattoja puuttui ja isoja huonekalujakin. Ja mattoja puuttuu vieläkin! Myös koriste-esineitä laitoin esille vain mieluisimmat ja muut on heivattu mäkeen.
 
 
Elokuu
 
Heinä-elokuussa maistelimme pihan mansikoita ja muutenkin vietimme paljon aikaa takapihalla. Mietimme mitä takapihalle tehdään, siellä on nimittäin paljon sammalta. Monet ihmettelivät minun aikomusta aina jotain repiä irti tai purkaa, olkoot kyse remontoinnista tai takapihan kasveista. Minä en vaan voi sietää vuorenkilpeä, enkä perus ruusupuskaa ja muutenkin kaikki purkaminen on kivaa :D
 
 

Kävimme kesälomareissussa ja asuntomessuilla.
 
 


 
 
 
Minä aloitin taas koulun osittain ja osittain olin kotona.
 
 
Aloittelin maalaamaan vierashuonetta ja tapetoin myös WC:n. Ihmettelimme 70-lukulaisia väliovien karmeja, ja harmitukseksi emme voineet alkaa niitä vaihtamaan.
 
 
Diy sängynpääty
 
 
Syyskuu
 
Syyskuussa jatkui pienimuotoinen maalailu ja olohuone sai uuden maton. Eteisen maalasin greigen sävyllä.
 
 
 
Lokakuu
 
Lokakuussa maalasimme lastenhuoneen ja laitoimme sinne laminaatin. Se olikin aika iso homma, koska laiskuuttani en jaksanut joka ilta sinne mennä uurastamaan. Äitini kanssa saimmekin sen sitten lopulta valmiiksi.
 
 
 
 
 
Olohuoneen järjestystä muuteltiin..
 
 
 
 
 
 
Marraskuu
 
Marraskuussa jo laittelimme jouluvaloja ja tähtiä ikkunoihin. Haaveiltiin remonteista, pienemmistä ja suuremmista. Faktahan on, että kovin kallista remonttia meidän ei tähän asuntoon kannata tehdä.
 
 
 
 
 
Tv-taso vaihdettiin pois ja tilalle laitettiin koristetasona ollut bestå.
 
 
 
 
 
Oleiluhuonetta yritettiin fiksailla (tuloksetta).
 
 
 
Joulukuu
 
Joulukuussa revin keittiön ruokailutilan puolipaneelin irti. Ehkä vuoden paras teko näin jälkikäteen ajatellen ;). Ensi vuoden projekti voisi olla kattolampun siirto keskelle pöytää..
 
 
 
 
 
Vietimme ensimmäistä joulua omassa asunnossa. Tunnelmoitiin jouluvalojen ja kynttilöiden valossa.
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
 
 
Aika kiva muuten katsoa ihan perästysten kuvia samasta tilasta, huomaa selvästi miten muun muassa olohuone on muuttunut. Minusta on kiva laittaa keskeneräisistäkin jutuista tänne kuvia, niin näkee muutosta hyvin!
 
Huuh, nyt huilaamaan!
 
 
 
 
 

12 kommenttia:

  1. Ihana matto olkkarissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on carpetvista nimisestä nettikaupasta ostettu!

      Poista
  2. Olipa kiva käydä sun kooste läpi, mielenkiintoinen vuosi ainakin on ollut! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, en olisi vuosi sitten uskonut että omassa asunnossa asutaan. :)

      Poista
  3. Anonyymi2/1/13 08:12

    Kiva kooste ja paljon on tapahtunut! Onnea siis "uudesta" kodista :):)

    -S-

    VastaaPoista
  4. Mukavan näköisä sisustusideoita olet luonut uuteen asuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun jätit kommenttia! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. kiitos, mukava kun jätit kommenttia.:)

      Poista
  6. Näistä kuvista nyt hoksaa, että samanlaiset asunnot tosiaan, missä mekin ennen asuttiin :D Onpa jännä juttu kyllä, vieläkin ihmetyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :D Niin ei sitä voi huomata aiemmin, kun ei ole voinut kuvitellakaan että on samanlainen. Enhän minäkään olisi hoksannut mutta tosiaan googlettelin jotain ihan eriä tyyliin päiväpeitto ja niissä kuvissa oli sitten se keittiön kuva ja se meni sinun blogiin ja ne kuvat selasin että hetkinen :) Tosiaan muutama huone "yhdistetty" eritavalla ja meillä pääsee kiertämään niin että olkkarista pääsee sinne yhten huoneeseen, mutta alkuperäisesti ollut sama pohja. Kävin katsomassa nimittäin sitä asuntoa sillon kun se syksyllä tuli myyntiin :D

      Poista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.