10/26/2012

Apua laminaatin valintaan!

 
Me ollaan niin pöhköjä, että laitetaan lastenhuoneeseen laminaatti. Eli siis yhteen huoneeseen. Se on vähän kuin testi, ja väsytystaktiikka, että mies hoksaisi sen laminaatin ihanuuden ja laitettaisi koko kämppään myöhemmin ;)
 
Siispä kysynkin teiltä arvon vierailijat kumpi: vaalea vai vaaleanharmaa. Näitä sävyjä olen katsonut aiemmin ja en osaa enää lähteä etsimään muita vaihtoehtoja. Oma suosikkia en vielä sano, koska en edes tiedä onko sitä. Kummallakin on nimittäin puolensa. Pitää myös ajatella sitä, että kumpaa laittaisi koko kämppään jos se tulisi ajankohtaiseksi. Toisaalta ei minua haittaisi vaikka kahdessa makkarissa olisikin eriväriset kuin muualla, koska ne ovat ihan erilliset huoneet vähän syrjässä. Mutta olisihan se parempi, että kaikkialla olisi sama.
 
Tässä nyt miljuuna kuvaa salamalla ja ilman. Kävin huoneeseen hakemassa muutamia huonekaluja esimerkiksi eli näitä kuvia ei ole mitenkään sensuroitu tai muokattu ;)
 
Kysymys siis kuuluu kumpi: Parador Arctic Pine vai Paradorin vaaleanharmaa?
(kumpikin on 12,90€/m2, se myös yksi kriteeri että näihin päädyin.)
 
 
Tässä minun plussat ja miinukset
 
Vaalea
+ Alkuperäinen suosikki
+ Vaalea yleisilme
+ Vaaleaa - voi siis yhdistää kaikkeen helposti
+ Vaaleaa - Ei kyllästy?
+ Haluan että on raikasta ja vaaleaa
 
- Valkoisten kalusteiden kanssa, tuleeko pliisu?
- Valkoiset matot - ei erotu, eikä yhtään särmää. Tykkään valkoisista matoista ja aion niitä myös pitää jatkossakin.
 
Vaaleanharmaa
+ Tuo enemmän tunnelmaa
+ Kodikkuutta
+ Särmää
+ Korostaa enemmän vaaleita huonekaluja, mattoja ym.
 
- Onko liian tumma loppujen lopuksi isolla pinnalla???
- Liian selvät puun kuviot, rauhaton lopulta koko lattialla
- Lastenhuoneessa nyt harmaat seinät- tuleeko liian synkkä??
 
 
 
 



IMG_3637
 
 
 
IMG_3640
 
 
IMG_3641
 
 
 
IMG_3643


IMG_3645


IMG_3656

 
 
 





IMG_3691IMG_3701

 

 
































































Laita jookos oma mielipiteesi VÄRISTÄ (ei siitä, että laitetaan yhteen huoneeseen ;) ), vaikka yhdellä sanalla (tai perusteluineen). Ja silleen, että mitä Meille laittaisit näiden huonekalujen ym. kanssa.
 
Kiitos :)

Vaikka itsehän se lopulta pitää päättää!

8 kommenttia:

  1. Itse tykkäisin harmaasta. Tulee juuri kivasti särmää. Valkeaan kalusteet todellakin vähän uppoaa ja tulee vähä pliisu. Ei mielestäni ole ollenkaan synkkä. Puukuvio tuo aina vähä lämpöä :)

    VastaaPoista
  2. Harmaa:) meillä on tuota valkosta ja se on lastenhuoneessa siitä huono, että on äärettömän ruma, kun tulee naarmuja.. Ja kyllä niitä ajastaan tulee:/ Siitä paistaa tummempi alta sitten, samaa ongelmaa ei oo ollu tummemmissa laminaateissa. Ja miten ihanalle harmaalla lattialla näyttää valkoiset matot!

    VastaaPoista
  3. Oijoi, pistippä pahan :D Molemmat hyvännäköset...ehkä harmaa kuitekki parempi, tuo valkoset kalusteet essiin ja ei näy niin hyvin pölyt :) Lasten leikkiessä pöllyää aina :) ja ei oo liian tumma :)
    Ihanaa viikonloppua :)
    P.S. Valittit kumman vaan niin molemmat on hyvät :)

    VastaaPoista
  4. Täytyi jonku aikaa miettiä kumman noista valitsisin. Molemmat ihania. Lisäksi molempia sävyjä olen miettinyt ajatuksessa "jos nyt saisin valita lattiamateriaalin". Annan ääneni harmaalle. Valkoinenkin olisi tosiaan ihana, mutta menisikö liian vaaleaksi jos valkoiset huonekalut. Eikä siitä tosiaan erottuisi ne valkoiset matot, kun taas harmaasta tulevat nätisti esille.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. PikkuMamma - No sepä se :) Harmaakin kuitenkin sopii sekä vaaleaan että esim. mustaan joten sinällään lattia voisi olla myös harmaa.. Hankalaa :)


    Anonyymi - Niinhän ne valkoiset matot näyttäisi ihanalle just harmaalla lattialla, eihän ne tuosta valkoisesta oikein näkyisi. Siihen olisi kiva laittaa vuorostaaan harmahtava matto. ja kyllähän sitä kolhua varsinkin lastenhuoneeseen tulee, ikävä jos helposti tulee lommoja :)

    Meäs Satu - No niin ne valkoiset tulis hyvin esiin, nyt kun lastenhuoneeseen on jo valkoisia kalusteita ollut jo pitkän aikaa, niin eipä niitä kaikkia yhtäkkiä vaihtamaankaan viitsi. Ja mihin edes vaihtaisi .. Pyökkiin ?! ;)


    Kotihiirivarvikossa - No sinäpä sen sanoit: matot näkyisi kivasti ja olisiko liian valkoista vaalealla lattialla, kun tuo laminaatti on tosiaan aivan vaaleaa, melkein valkoista. Ehkä pelko liian tummasta olisi turha kun kuitenkin kalusteet ovat vaaleita..

    Kiitos kaikille kommenteista ja kivaa viikonloppua! Minä menen huomenna tekemään rautakauppa kierroksen laminaattialeista ja päätän huomenna mihin päädyn, ellei sitten joku villi hevonen hyppää jostain esiin ;)

    VastaaPoista
  6. Molemmat on hyviä, mutta harmaa tuo kivaa kontrastia tilaan...joten mä laittaisin harmaan. :) Tosi ihana blogi sulla. Lisään tämän ehdottomasti lukulistalleni.

    VastaaPoista
  7. Me tilasimme juuri koko taloon tuota harmaata tai tarkemmin sitä jossa on viisteet sivuilla. Saapi nähdä millainen on lopputulos. Hieman kans mietin aluksi tuleeko liian tumma mutta en usko.

    VastaaPoista
  8. Sini- Niinpä kontrastia tulisi, mutta vähän epäilen sitä tummuutta, kun bloginkin nimi on valoisaa vaaleaa ;)

    Anonyymi - Minäkin niitä viisteellisiä (?) katsoin, mutta mietin että meillä kaikki roska kertyisi niihin. Niin sehän se on että jos on vaaleita kalusteita niin ei tule liian tumma. Oletteko rakentamassa uutta taloa vai vanhaan laitette uuden lattian? M;eillä kun on vanha talo niin on synkempää muutenkin mitä uudenkarheissa taloissa. :)

    VastaaPoista

Mukavaa että vierailit blogissani. Toivottavasti jätät pienen merkin käynnistäsi. Huomaathan että yli kolme päivää vanhoihin teksteihin minulla on päällä kommenttien valvonta, että huomaan vanhoihin teksteihin mahdollisesti tulleet kommentit.